BLOGI

Ekologinen ja kustannustehokas lukitusuudistus

Ihmisiä rappukäytävässä

Monet taloyhtiöt painivat nyt nousevien kustannusten kanssa ja suunniteltujen hankkeiden siirtämistä pohditaan. Lukituksen uudistaminen voi olla ajankohtaista ja hankelistalla, mutta pitäisikö sitä lykätä, kun entiselläkin lukitusjärjestelmällä vielä pärjäillään?

On toki taloyhtiökohtaista, kuinka kriittinen lukitusremontin toteutus on. Pääpiirteissään voisi kuitenkin sanoa että, jos taloyhtiössä on mekaaninen lukitus, jonka patentti on umpeutunut ja asunnoissa on paljon vaihtuvuutta, avaimia on vuosien varrella hukkunut tai havaitaan ilkivaltaa lukituksen uudistaminen ei ehkä ole se hanke, jota kannattaa lykätä. Ajantasaisen lukituksen ansiosta voidaan säästyä monelta harmilta ja taloudellisilta menetyksiltä.

Retrofit – nopeampaa ja helpompaa

Lukitushanketta suunniteltaessa on tietysti hyvä olla hintatietoinen ja miettiä miten hanke voidaan viedä läpi kustannustehokkaasti. Kun lukitus uudistetaan käyttämällä mahdollisimman paljon hyväksi entisen lukituksen toimivia osia, saadaan hanke vietyä läpi sekä kustannustehokkaasti että ekologisesti. Kustannustehokkuutta lisää myös lukituksen ennakkokartoitus yhdessä valtuutetun lukkoliikkeen ammattilaisen tai ABLOY-asiantuntijan kanssa. Näin havaitaan ajoissa, missä kunnossa lukituksen osat ovat ja vastaako lukitus vakuutusyhtiöiden vaatimuksia. Kartoituksen ansiosta saadaan vertailukelpoisempia tarjouksia ja ratkaisuehdotuksia, jotka palvelevat pitkälle tulevaisuuteen.

Abloyn retrofit-ratkaisuilla tarkoitamme sitä, että uudet tuotteemme ovat mahdollisimman hyvin yhteensopivia vanhoihin oviin ja lukkorunkoihin. Näin lukitusta uudistettaessa ei tarvitse välttämättä vaihtaa koko lukkoa, vaan yksittäisten osien päivitys voi riittää. Esimerkiksi vanha mekaaninen lukitus voidaan useissa tapauksissa päivittää moderniin digitaaliseen lukitusjärjestelmään vaihtamalla vain lukituksen sydän eli lukkopesä. Retrofit on asukkaille ja kiinteistöille nopeampaa ja helpompaa. Sen lisäksi, että retrofit-asennuksen kustannukset pysyvät maltillisina, myös työstä aiheutuvat häiriöt pysyvät vähäisinä sekä ympäristövaikutukset pieninä.

 

Tutustu asiakastarinoihin!

Lue 20-luvulla rakennetun kerrostaloyhtiön kokemuksia uudesta mekaanisesta lukituksesta. ”Mekaaninen järjestelmä on edelleen takuuvarma, luotettava ja kustannustehokas ratkaisu suurimmassa osassa taloyhtiöitä, joissa sarjoitustarpeet ovat vähäiset"

Täältä voit lukea, kuinka helsinkiläisessä 80-luvulla rakennetussa taloyhtiössä siirryttiin vanhasta mekaanisesta lukituksesta digitaaliseen varsin helposti ja kustannustehokkaasti vaihtamalla lukkoihin vain lukkopesät. Vanhat helat ja lukkorungot olivat edelleen käyttökelpoisia, joten asennus kävi nopeasti. Lisäksi säästettiin rahaa ja luontoa, kun pystyttiin hyödyntämään olemassa olevia osia.

 

  • ABLOY Koti