"Olen työskennellyt ylpeänä tuotannon karkaisijana jo 20 vuotta."

Tomi Ronkainen tutustui ABLOY-lukkoihin jo lapsuudessaan, mutta tuskinpa hän olisi silloin osannut vielä arvata pääsevänsä tulevaisuudessa itse työskentelemään kyseisten lukkojen valmistuksen parissa. "Kun olin 5-vuotias, pyörittelin Abloyn riippulukkoa kotona ja ihmettelin, mitä siinä oikein lukee. Isä sitten kertoi, että siinä lukee 'hardened' ja kertoi, mitä se tarkoittaa. Nyt olen ylpeänä työskennellyt itse tuotannon karkaisijana jo sen 20 vuotta", Tomi kertoo.

Työporukka on Tomille erittäin tärkeä, ja kahvihetket huipputyyppien kanssa ovat päivän piristys. "Abloylla olen viihtynyt tosi hyvin. Meillä on kivat työkaverit ja vapaatkin olen saanut pitää silloin, kun olen toivonut. Abloy tarjoaa myös hyvät liikunta- ja hyvinvointiedut, niin mitäpä sitä muuta tarvitsisi”, Tomi toteaa hymyillen. "Abloyta voisin suositella aivan kenelle vaan. Töitä löytyy ihan jokaiselle jotakin", Tomi jatkaa.