Kajaanin Lukko: turvallisuutta suurella sydämellä jo 55 vuoden ajan
Perheyritys Kajaanin Lukko tunnetaan tinkimättömästä asiakaspalvelusta, laajasta ammattitaidosta ja ripeästä toiminnasta. Jo vuodesta 1969 tärkeänä yhteistyökumppanina on toiminut Abloy.
Jo yli 40 vuoden ajan kajaanilaiset ovat lukkoasioissa marssineet Välikadulla sijaitsevaan Kajaanin Lukon liikkeeseen. Ja lähes saman ajan heitä on siellä palvellut Timo Peussa, perheyrityksen nykyinen toimitusjohtaja.
Oikeastaan Kajaanin Lukon tarina on vielä pidempi ja ulottuu 1960-luvun loppupuolelle. Tuolloin Peussan appi, silloin rautakaupassa työskennellyt Kyösti Kauppinen alkoi pohtia, että Kajaaniin tarvittaisiin oma lukkoliike. Hän kouluttautui lukkosepäksi Abloylla ja pani putiikin pystyyn vuonna 1969. Liikkeelle lähdettiin varovaisesti: pieni liiketila vuokrattiin kodin läheltä keskustan laidalta, yksi ihminen palkattiin töihin ja vaimo Sirkka hoiti laskutuksen iltatöinä.
Perheyrityksessä asiakasta palvellaan suurella sydämellä
Pari vuosikymmentä myöhemmin kuvioissa alkoi pyöriä autoinsinööriksi valmistunut vävypoika Timo Peussa, jonka Kauppinen sai innostettua lukkoalalle. Perheyrityksen arki oli Peussalle tuttua jo entuudestaan, olihan hänen lapsuudenkotinsa ollut myös isän LVI-suunnittelutoimisto. Peussa osaakin arvostaa perheyrityksen henkeä ja tekemisen meininkiä.
”Perheyrityksessä mielestäni kiinnostus asiakkaan ongelmiin ja joustavaan palveluun on erityisen vahva. Olen itse yli 30 vuoden ajan vastannut puhelimeen, käynyt keikalla tai järjestänyt työntekijämme asiakkaan avuksi 24/7. Meillä tehdään työtä suurella sydämellä.”
Ja kaikenlaisia tilanteita Peussalla vuosikymmenten varrelle on mahtunutkin. Eräänä kesäiltana hän oli Kuhmon perukoilla lammen rannalla aukaisemassa mökin lukkoa keskellä sankinta hyttysparvea. Asiakkaat sentään pääsivät yöpuvuissaan suojaan saunatupaan, mutta Peussa ahersi lukittuneen mökkioven kimpussa niska ja kädet mustina hyönteisistä.
Uudet asiat on opittava eikä vanhojakaan saa unohtaa
Peussan puheessa vilahtaa usein sana oppiminen. Sitä lukkosepän työ on, jatkuvaa uuden oppimista.
”Ei ole sellaista työpäivää, jona ei lähtisi kotiin viisaampana”, hän toteaa siteeraten yrityksen jo eläköitynyttä työntekijää, joka teki Kajaanin Lukossa koko työuransa 16-vuotiaasta 63-vuotiaaksi.
Lukitusalalla tekniikka kehittyy harppauksittain: Peussan uran aikana on siirrytty mekaanisista lukoista sähköisiin ja digitaalisiin. Toisaalta koko ajan vanhatkin opit ja niksit on pidettävä mielessä.
”Ainakin täällä Kainuussa kohteiden kirjo on todella laaja. Sama lukkoseppä voi olla aamulla 60-luvun mekaanisen lukon kimpussa ja iltapäivällä etsiä tiedonsiirtovikaa väyläpohjaisesta lukosta.”
Ala vaatiikin monipuolista osaamista eri osa-alueilta.
”On kuljettava silmät ja korvat auki, osattava kuunnella asiakasta ja työtovereita sekä yhdistellä asioita”, Peussa tiivistää jatkuvaa oppimista ja vaihtuvien pulmien kanssa painimista.
Tulevaisuuden haasteiden hän uskookin liittyvän juuri vanhojen ja uusien tekniikoiden hallitsemiseen.
Vahvaa yhteistyötä läpi vuosikymmenten
Kajaanin Lukon alkuvuosilta asti Abloy on kulkenut rinnalla tärkeänä yhteistyökumppanina. Samoin kuin liikkeen perustanut Kauppinen kouluttautui lukkosepäksi Abloylla, myös Peussa sai ABLOY-valtuutetun lukkosepän tittelin vuonna 1993.
”Abloy on kouluttanut koko talomme väen moneen kertaan”, Peussa kiittelee ja lisää, että Abloyn tarjoamat koulutuspolut vievät alalla pitkälle.
Lukkoliikkeen valikoimasta löytyvät Abloyn monipuoliset tuotteet eri käyttötarpeisiin.
”Rakennamme ratkaisuja asiakkaidemme kohteisiin aina tarpeen mukaan. Teemme kulun ovista joko mahdottomaksi tai älyttömän helpoksi, käyttäen Abloyn tuotteita”, Peussa summaa.
Eikä kyse ole vain koulutuksista ja laadukkaista tuotteista, vaan jostain paljon suuremmasta: siitä että kaksi luotettavaa ja kokenutta toimijaa voivat yhdessä tarjota asiakkaille vahvan tunteen turvallisuudesta.
”Meille on kunnia-asia olla ABLOY-valtuutettu jälleenmyyjä. Saamme viedä Abloyn laadun asiakkaan kotiovelle saakka.”