38 vuotta lukkoalalla: ”ABLOY on edelleen toimintamme kulmakivi”

Mattojen tamppaus ja notkuva kahvipöytä. Muun muassa nämä ovat jääneet Arto Keinosen mieleen 38 vuoden uralta lukitusalalla. Nyt konkari kertoo, miksi yhteistyö Abloyn kanssa on ollut tärkeä osa hänen uraansa.

Arto Keinonen oli vasta parikymppinen, kun hän päätti vaihtaa alaa. Autoasentajan ammatti tuntui omalta, mutta alalla oli alkanut mennä huonommin. Elettiin 80-lukua, ja lama nosti päätään. ”Eräs tuttu pyysi minua lukkosepäksi Lohjan Avain ja Lukkoon. Lukkosepille ei ole perinteistä koulutusta, eli opettelin homman työn ohessa”, Keinonen kertoo.

Vuoden kuluttua Keinonen näki Helsingin Sanomissa ilmoituksen työpaikasta. Seuraavat kymmenen vuotta hän työskentelisi Lukkoexpertillä Helsingissä. ”Olin 24-vuotias ja halusin nähdä muutakin kuin Lohjan”, hän muistelee.