Innovointi
Kohti energiatehokkaampia sekä vastuullisempia lukituksen ja kulunhallinnan ratkaisuja
Innovointi on osa identiteettiämme.
Maailman kaivatessa uudenlaisia, kestävämpää tulevaisuutta edustavia ratkaisuja, keskitämme voimiamme vihreisiin innovaatioihin ja kerromme selkeästi tuotteidemme ympäristövaikutuksista. Tavoitteenamme on johtaa toimialamme muutosta.
Kestävän kehityksen kompassi
Kestävän kehityksen kompassi on kiinteä osa tuotekehitystämme ja suunnittelukriteereitämme. Työkalun avulla vastuullisuus ja energiatehokkuus varmistetaan koko tuotteen elinkaaren ajalta.
Kompassi sisältää kahdeksan ulottuvuutta: raaka-aineet, pakkaukset, neitseelliset materiaalit, elinkaaren loppuvaiheen uudelleenkäytettävyys, kierrätettävyys, elinkaaren aikainen energiankulutus, hiilijalanjälki ja taloudelliset kustannukset. Kutakin ulottuvuutta arvioidaan koko elinkaaren näkökulmasta. Tavoitteena on, että jokainen uusi tuote on aina vaikutuksiltaan edeltäjäänsä kestävämpi.
Digitaaliset innovaatiot luovat uusia mahdollisuuksia vastuullisempiin ratkaisuihin
Samalla kun kysyntä yhä vastuullisemmille tuotteille kasvaa, maailma jatkaa digitalisoitumistaan, mikä avaa uusia mahdollisuuksia entistä älykkäämpiin ja energiatehokkaampiin tuotteisiin. Digitaaliset ja täysin avaimettomat innovaatiot vähentävät mekaanisten tuotteiden tarvetta ja optimoivat ihmisten liikkumista sekä yritysten toimintaa entistäkin kestävämpään suuntaan.
Kestäviä innovaatioita
ABLOY CUMULUS
ABLOY CUMULUS on avain avaimettomuuteen, paketoiden yli sadan vuoden turvallisuusosaamisemme digitaaliseksi kulunhallintaratkaisuksi.
ABLOY PULSE
ABLOY PULSE on digitaalinen lukitus- ja kulunhallintajärjestelmä, joka ei vaadi paristoja tai kaapelointia.
ABLOY OS
ABLOY OS on yksi järjestelmä kriittisen infrastruktuurin, kiinteistöjen turvallisuuden ja liikkumisen ekosysteemin kokonaishallintaan.
ABLOY Hygienic Security
Hygieenisen kulkemisen ABLOY-ratkaisut lisäävät turvallisuutta työpaikalla, koulussa, julkisilla paikoilla ja jokapäiväisessä elämässä.
Yhteistyö on avain kestävään kehitykseen
Visiomme mukaan mahdollisuus päästä tiloihin turvallisesti, helposti ja joustavasti ei ole pelkästään turvakysymys. Pääsynhallinnalla on myös tärkeä rooli älykkäiden tilojen kasvaessa älykkäiksi rakennuksiksi, älykkäiksi kortteleiksi ja älykkäiksi kaupungeiksi. Siksi avaamme ovet uusille kumppanuuksille, innovaatioille ja yhteistyölle. Liity kanssamme luomaan turvallisempi, avoimempi maailma, jossa ihmiset ja yritykset elävät vuorovaikutuksessa yhdessä.
YK:n kestävän kehityksen tavoitteet
Osana ASSA ABLOY -konsernia olemme sitoutuneet YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin.
Tuemme tavoitetta 9 etsimällä järjestelmällisesti keinoja vähentää tuotantomateriaaleja, optimoida tuotteen komponentteja ja virtaviivaistaa tuotantoa sekä kuljetusmenetelmiä. Kestävän kehityksen kompassi on integroitu tuotteidemme innovointiprosessiin, joka liittää kestävän suunnittelun erottamattomaksi osaksi uusien tuotteidemme kehitystä.
Osallistumme tavoitteeseen 11 taata turvalliset ja kestävät kaupungit sekä asuinyhdyskunnat tarjoamalla kestäviä tuotteita ja palveluja ovien avauksiin ja sisäänkäyntien automatisointiin liittyen. Ympäristöselosteet (EPD:t) tukevat yltämistä korkeampiin luokituksiin maailmanlaajuisissa vihreissä sertifioinneissa, kuten LEED ja BREEAM.
Ladattavat tiedostot
- Management System Combination Certificate(PDF, 147 KB)
- Abloy Oy ISO 50 001 ENG(PDF, 88 KB)
- ASSA ABLOY Annual Report 2024(PDF, 12 MB)
- ASSA ABLOY Sustainability Summary 2024(PDF, 6 MB)
- Eettiset Säännöt (liiketoimintakumppanit) - ASSA ABLOY(PDF, 215 KB)
- Eettiset Säännöt (lyhyt versio) - ASSA ABLOY(PDF, 226 KB)
- ABLOY ISO 27001 - MSC Certificate(PDF, 197 KB)