Vuoden ABLOY-myyjä 2023 keskittyy kokonaisuuteen ja katsoo nykyhetkeä pidemmälle – esittelyssä Certego Tampereen Jarkko ”Legenda” Mellanen
Vuoden ABLOY-myyjä 2023 on Jarkko Mellanen Certego Tampereelta! Vuodesta 1996 saakka Abloyn vuosittaisessa lukkoliikekokouksessa palkittua ja ansioitunutta ABLOY-valtuutettua myyjää juhlittiin tuttuun tapaan perjantaina 6.10. Tällä kertaa palkinnassa huomioitiin meritoituminen järjestelmämyynnissä, joka on tänä päivänä yhä tärkeämpi osa Abloyn toimintaa perinteisten lukitustuotteiden rinnalla.
”Mellanen on kulunvalvonta- ja työajanseurantajärjestelmien piirissä tunnettu kovan luokan ammattilainen ja kärkiosaaja, jonka kautta on kulkenut monta suurta, valtakunnallista asiakkuutta. Luotettava yhden puheen kaveri, joka tulee toimeen kaikkien kanssa, eikä yhteistyö kärsi kiperissäkään tilanteissa”, Abloyn Länsi-Suomen myyntipäällikkö Jesse Kalevo kommentoi valintaa.
”Ei voi kuin olla ylpeä saavutuksesta ja kiitollinen valinnasta, joka tuli kieltämättä puun takaa, kun palkitut ovat yleensä olleet enemmän lukituspuolen myyjiä. Samalla tämä on yksi osoitus alan ja bisneksen muuttumisesta, ja jälleen yksi askel kohti tulevaisuutta, jossa eri teknologioiden yhteensovittamisen merkitys kasvaa”, Mellanen pohtii puolestaan.
Mukana kehityksessä 30 vuoden kokemuksella
Mellanen tunnetaan lisänimellä ”legenda”, eikä suotta – miehellä on yli 20 vuoden kokemus jo pelkästään Certegolla työskentelystä, ja kun lasketaan mukaan koko turva-ala, on kokemusta karttunut jo 30 vuoden ajalta.
Alunperin Vuoden myyjä vuosimallia 2023 aloitti ammattikoulun ja sähköasentajan peruskoulutuksen jälkeen työharjoittelussa, josta hän jatkoi tietoliikennealan asennustöihin ja erikoistui lopulta turvajärjestelmiin. Ennen siirtymistään Flexim Securitylle ja CERTEGOlle hän toimi tietoliikenneratkaisuja toimittavan yrityksen projektipäällikkönä.
Osan ABLOY-tuotteista voisi siis sanoa olevan Mellaselle tuttuja pidemmältä ajalta kuin Abloylle itselleen, sillä Flexim siirtyi Abloyn omistukseen vuonna 2015. Jo tätä ennen mies oli ehtinyt myydä Flexim-työajanhallintajärjestelmää vuosien ajan, jonka lisäksi Vuoden myyjän ansioluettelosta löytyy monta suurta ja kansainvälisesti tunnettua ABLOY OS -kohdetta.
Pari vuosikymmentä työaika-, turvallisuus- ja kulunvalvontajärjestelmien eturivipaikalla ovat opettaneet paljon, mutta järjestelmämaailma kehittyy niin vauhdilla, että aivan laakereillekaan Mellanen ei aio jäädä lepäämään. Päinvastoin.
”Siinä missä ennen keskityttiin pitkälti ovista kulkemiseen, täytyy tänä päivänä ajatella ratkaisua asiakkaan koko bisneksen ja sen prosessien tehostamisen kannalta. Uusien integraatioiden avulla järjestelmillä on mahdollista tuoda sellaisia kustannussäästöjä, joustavuutta ja lisäarvoa, joita ei olisi ennen osannut ajatellakaan. Tämä tuo myös myyntityöhön mukavaa haastetta, kun täytyy ymmärtää asiakkaan koko toiminta ja keskittyä kokonaiskuvaan teknisten yksityiskohtien sijaan. Samalla on myös osattava katsoa nykyhetkeä pidemmälle – mihin päin maailma on menossa ja millaisia tarpeita asiakkaalla voi tulevaisuudessa olla”, Mellanen kuvailee.
Tulevaisuus täynnä mahdollisuuksia – ja uutta elämää
Valtavasta vauhdista huolimatta teknologia ja digitaaliset innovaatiot eivät kehity itsestään, ja etenkin erilaiset integraatiot, kumppanuudet ja yhteistyö ovat tämän päivän järjestelmäkehityksen ydin. Tämän tulevaisuuden Vuoden myyjä näkee hedelmällisenä ja täynnä mahdollisuuksia.
”On ollut hienoa nähdä, millaisella draivilla Abloy on lähtenyt järjestelmäkehitykseen ja päästä tekemään töitä näiden ratkaisujen parissa päivittäin. Yhteistyö toimii ja on hedelmällistä molempiin suuntiin, ja koetan itsekin viedä parhaani mukaan asiakkailta kuulemiani tarpeita ja toiveita Abloyn tietoisuuteen. Etenkin ABLOY CUMULUS-tuoteperhe on hyvä osoitus täysin uudenlaisesta asiakaskeskeisestä ajattelusta, lisäarvosta ja yhteistyöstä yli toimialarajojen.
Antoisinta Mellaselle myyjän työssä on jatkuvan kehittymisen lisäksi asiakkaan luottamuksen ansaitseminen ja siitä seuraava kauppojen klousaaminen. Elämä antaa kuitenkin myös työn ulkopuolella – ja lähiaikoina mitä hienoimmalla tavalla.
”Tämän hetken isoin juttu on ollut ensimmäisen lapsenlapsen syntyminen 4.10. Siinä jää jääkiekko, golf, triathlon ja jopa mökkeily Näsijärven rannalla kakkoseksi”, Vuoden ABLOY-myyjä hymyilee.