Toimivassa kokonaisuudessa jokainen yksityiskohta ratkaisee

Nepenmäen koululla vilinä ja vilske ei lopu edes illalla. Koulu kattaa esi- ja peruskoulun ja oppilaita löytyy lähemmäs 700. Koulun lisäksi rakennusta käytetään paljon myös iltaisin esimerkiksi urheiluseurojen toimesta. Kun uutta, syksyllä 2018 valmistunutta, koulurakennusta alettiin suunnitella, koulun rehtorin Jyrki Huuskon mukaan oli selvää, että vilkkaassa käytössä olevaan rakennukseen tarvittiin myös nykyaikainen lukitusjärjestelmä. Huolellisen suunnitteluvaiheen lopputuloksena kouluun valittiin lukitus- ja kulunhallintajärjestelmä PROTEC2 CLIQ, taudinaiheuttajia tehokkaasti tuhoava pinnoite ABLOY ACTIVE ja Traka-avainkaappi, jotka yhdessä loivat modernin ja turvallisen kokonaisratkaisun.

”Edeltäneellä lukitusjärjestelmällä tämän kaiken koordinoiminen olisi ollut aivan mahdoton tehtävä”, Huusko toteaa.

Joustavaa kulunhallintaa yhdellä avaimella

Koulurakennuksen kulunhallinta ei nykyaikana ole yksinkertaista, koska koulut rakennetaan myös muuhun kuin koulukäyttöön. Nepenmäen koululla toimii samassa rakennuksessa esi- ja peruskoulun lisäksi myös kirjasto ja kansalaisopisto. Koulun liikuntatiloja käytetään maanantaista sunnuntaihin, jolloin siellä järjestetään esimerkiksi sirkustaiteen perusopetusta ja valtavamäärä muita kursseja. Koululla onkin yhteensä paljolti yli 200 eri käyttäjää, joilla on hyvinkin vaihtelevia tarpeita. ”Edeltäneellä lukitusjärjestelmällä tämän kaiken koordinoiminen olisi ollut aivan mahdoton tehtävä”, Huusko toteaa.

Uuden koulurakennuksen suunnitteluvaiheessa tehtiin erittäin huolelliset kulkuanalyysit siitä, missä ja miten koululla liikutaan eri aikoina. Kun erilaisia käyttäjiä ja käyttötarpeita on paljon, se vaatii lukitusjärjestelmältä muuntautumiskykyä. Kaikista ovista löytyvä PROTEC2 CLIQ on tuonut Huuskon mukaan joustavuutta, käytännöllisyyttä ja huolettomuutta kulunhallintaan. Kulunhallintajärjestelmää hallinnoidaan koululla. Järjestelmän kautta kulkuoikeuksien päivittäminen käy näppärästi ja esimerkiksi kadonnut avain saadaan nopeasti poistettua etäyhteydellä.

PROTEC2 CLIQ mahdollistaa hyvinkin yksityiskohtaisen kulunhallinnan. Jos esimerkiksi koulun oppilaskunta haluaa käyttää bänditilaa, heille voidaan antaa avain, johon on määritelty kulkuoikeus, joka avaa oven vain torstaina kello 14-16 välisenä aikana. Sähköisen lukitusjärjestelmän ansiosta kulkurekisteriin jää jälki mitä avainta on käytetty milloinkin ja missä lukossa. ”On todella hienoa, että yhden avaimen taakse voidaan laittaa niin paljon eri toimintoja. Roikkuville avainnipuille on voitu heittää hyvästit”, Huusko sanoo.

ACTIVE-pinnoitteella tartuntataudit kuriin

Jyrki Huusko on toiminut Nepenmäen koulun rehtorina jo 18 vuotta. Vaikka rehtorikokemusta on kertynyt jo lähes kaksi vuosikymmentä, on tämä vuosi ollut Huuskollekin poikkeuksellinen. Kun uuteen koulurakennukseen alettiin suunnitella syksyllä 2018 lukitusjärjestelmää, kokonaisuuteen valikoitui mukaan myös haitallisia bakteereja ja mikrobeja tuhoava ABLOY ACTIVE -pinnoite. Kukaan ei osannut silloin edes kuvitella, kuinka merkittävään rooliin ratkaisu nousisi parin vuoden kuluttua. ”Vaikka nyt poikkeusaikoina käsiä on pesty ja desinfioitu koko ajan, niin en kyllä yhtään harmittele sitä, että meidän koulumme ovenpainikkeissa on bakteereja tuhoava pinnoite”, Huusko kertoo.


ACTIVE on ollut hyödyllinen ratkaisu ilman koronapandemiaakin. Koulun käytävillä kulkee päivittäin noin 700 lasta, jotka koskettelevat ovenpainikkeita ja milloin mitäkin pienillä käsillään. Vilkkaiden oviympäristöjen kosketuspinnat ovatkin otollisia ympäristöjä tartuntatautien leviämisen kannalta. ABLOY ACTIVE -pinnoite vastaa tähän haasteeseen, sillä sen sisältämä hopea tuhoaa tehokkaasti taudinaiheuttajia. ”Nyt jos koskaan on aika hyvä fiilis, että meillä on tuo ACTIVE täällä talossa”, Huusko tokaisee.

Hopea on nopea mikrobien tappaja

Hopeakolikoilla puhdistettiin astioita mikrobeista jo antiikin Roomassa.

Lisää turvallisuutta avainkaapeilla

Nepenmäen koululle räätälöityyn kokonaisratkaisuun kuului myös kaksi Traka-avainkaappia.  Ne ovat tuoneet Huuskon mukaan paljon toivottua käytännöllisyyttä avaintenhallintaan erityisesti koulun iltakäyttäjien kannalta. Nepenmäen koululla esimerkiksi liikuntatiloja käyttää monta eri urheiluseuraa. Avainkaappien ansiosta iltakäyttäjille ei tarvitse antaa enää omia avaimia, vaan käyttäjät saavat tarvitsemaansa tilaan vievän avaimen tietyllä koodilla kaapista, jonne avain myös palautetaan käytön jälkeen. ”Ennen vanhaan näille iltakäyttäjille annettiin omat avaimet, ja kun ei ollut kulunvalvontaa, niin eihän sitä koskaan tiennyt, missä ne avaimet liikkuivat, ja ketkä niitä käyttivät”, Huusko toteaa.

Hyvässä kokonaisratkaisussa kaikki toimii

Huusko on ollut erityisen tyytyväinen siihen, että lukitusjärjestelmän ja kulunhallinnan kokonaisratkaisu on alusta loppuun asti hyvin suunniteltu ja kaikki toimii lähes huomaamatta. Hektisen kouluympäristön hallinta ja päivittäinen käyttö on helpottunut huomattavasti. ”Aivan vilpittömästi voin kyllä kehua”, Huusko lopettaa.