Postimerkki-ilmoituksesta unelmien älyhuvilaksi

Kun Huvila Leppis valmistuu, sen omistajat voivat nukkua yönsä rauhassa. Yale Smart Living -järjestelmän ansiosta Jouko Neuvonen ja Hannele Salminen tietävät vapaa-ajan kotinsa olevan turvassa, olivatpa he itse paikalla tai eivät. Ajatus omasta huvilasta alkoi kyteä pariskunnan mielessä jo 12 vuotta sitten. Omannäköistä paikkaa etsittiin pitkään. Aviopari oli jo aikeissaan ottaa aikalisän, kunnes pieni postimerkkiilmoitus Keskisuomalaisessa puuttui peliin. 15 kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta sijaitseva piilopaikka täytti kaikki kriteerit – oli mäntymetsää, järvinäkymä ja ilta-aurinko. “Tämmöinen kun lopulta löytyi, niin todettiin, että nyt on pakko ostaa tai voidaan unohtaa koko juttu”, Jouko toteaa.

Avaimettomuus, turvallisuus ja modernius edellä

Jouko Neuvonen on yksi jyväskyläläisen Sijoitusasunnot.comin omistajista. Yhtiö ostaa ja saneeraa eri puolilta Suomea kokonaisia asuin- ja liikekiinteistöjä, jotka se myy eteenpäin sijoittajille. Ei siis ihme, että huvilakin on rakennettu moderni asuminen edellä lämmönsäädön etäohjauksineen, musiikinkuuntelun monihuonejärjestelmineen sekä ilmanvaihdon ja valaistuksen automatiikkoineen. Siksi myös huvilan lukitus haluttiin hoitaa älykkäästi. Yale Doorman –älylukolla huvilan ovet aukeavat koodilla, kulkutunnisteella, kaukoavaimella tai älypuhelimella. “Oma avainnippu on paisunut niin isoksi, etten halunnut siihen enää yhtään avainta lisäksi. Doormanin edut tulivat ilmi jo rakennusvaiheessa, kun työmaan

henkilökunta pääsi kulkemaan väliaikaisella koodilla, eikä avaimia tarvinnut piilotella ovimaton alle”, Jouko toteaa. Koska huvilalle keretään toistaiseksi vain viikonloppuisin, täytyi löytää ratkaisu, jonka turvin paikan voi pitää huoletta myös asumattomana. Jo käytössä olevan älylukon lisäksi huvilaan tullaan asentamaan Yale Smart Living -kodinturvajärjestelmä: liiketunnistimet, elektroninen ovisilmä sekä valvontakamerat. Mobiiliapplikaation avulla pariskunta hallitsee järjestelmää ja seuraa pihapiirin tapahtumia mistä ja milloin vain.

Joustavuutta vuokrakäyttöön

Suunnitelmissa on, että tulevaisuudessa huvilaa voitaisiin tarjota myös vuokrakäyttöön. Tästäkin syystä oli tärkeää,
ettei avaimien kanssa tarvitsisi pelata ja tarvittaessa voitaisiin tarkistaa, kuka huvilassa on milloinkin ollut. Ennen kuin vuokralaisia otetaan sisään, huvila on kuitenkin syytä koeajaa perheen kuuden nuoren aikuisen lapsen käytössä.“Jos sallitaan, että he menevät sinne kaveriporukalla, niin voidaan kontrolloida, että pääsevätkö he sinne päärakennukseen, vai vain saunarakennukseen kertakäyttökoodilla. Tässä tulee sopivasti mukana tämä kulunvalvonnan puoli”, Hannele tokaisee hymyä äänessään.