Nokia Arenalla ovista kuljetaan kännykällä

Kuva: SRV/Libeskind/Tomorrow

Tampereen uusi Nokia Arena pitää sisällään maailman nykyaikaisinta kulunhallintaa. Kulunhallinta on yhdistetty areenan työvuoroihin ja logistiikkaan. Avaimina käytetään mobiililaitteita ja rannekkeita. Maan suurimmalle monitoimiareenalle keskeistä on myös nopea poistuminen hätätilanteessa. Ratkaisut areenalle on toimittanut Abloy Oy.

Tampereen ytimessä käynnistyi elämysten uusi aikakausi, kun Nokia Arena avasi ovensa joulukuussa. Tapahtumapaikan keskeinen sijainti ja turvallinen aukipitäminen ympärivuorokautisesti korostavat kulunhallinnan merkitystä. Esimerkiksi kaikille kansalaisille koko ajan avoimet alueet on pystyttävä erottelemaan tiloista, joihin tulee päästä vain työntekijät taikka tapahtuma- tai hotelliasiakkaat. Turvallisuuden sekä kulunhallinnan ja -valvonnan ratkaisut areenalle on toteuttanut Abloy.

”Nokia Arena on osuva esimerkki turvallisuuden trendeistä, jossa kulkuoikeudet ovat muuttumassa digitaalisiksi ja oviympäristöt kosketusvapaiksi[1]. Tässä kehityksessä esimerkiksi henkilöstön, tilan ja kulun hallinnassa käytettävät eri järjestelmät yhdistyvät ja jakavat keskenään tietoa toiminnan ja turvallisuuden tehostamiseksi. Järjestelmien ohjelmointirajapintojen (API, application programming interface) kautta jaettavan datan hyödyntämisestä, API-taloudesta on viime vuonna ollut paljon puhetta”, Abloyn myynti- ja markkinointijohtaja Jari Perälä sanoo.

Avaimina toimivat älylaitteet ja rannekkeet

Areenalla ovet avataan älylaitteilla ja rannekkeilla olevilla kulkuluvilla. Käytössä on myös elektromekaanisia avaimia.

”Olemme ottaneet monipuolisesti käyttöön erilaisia avaimia. Kulkulupa voidaan myöntää älylaitteeseen, jolloin ovi aukeaa kännykän tai älykellon avulla käden käänteessä. Näin esimerkiksi jääkentällä treenaavaan joukkueen ei tarvitse huolehtia avaimien hukkumisesta tai palautumisesta oikeaan paikkaan, kun kulkuoikeudet päättyvät kenttävuoronkin päättyessä. Kulkulupaa myönnettäessä voidaan myös määritellä, missä tiloissa pääsee kulkemaan ja missä ei, kertoo Jani Helenius, Nokia Arenan kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkö.

”Areenan ovien lukot aukeavat älypuhelimella ja älykellolla, mikä on kyllä tosi fiksua. Uskon, että koko tamperelainen kiekkoväki tulee nauttimaan areenalla monet hetket”, pohtii myös Jukka Peltola, jääkiekon liigajoukkue Tapparan varakapteeni. Tappara on yksi areenan käyttäjistä.

”Lukot on lisäksi integroitu areenan ravintoloiden työvuorojärjestelmään. Kun esimerkiksi tarjoilija saapuu paikalle työvuoronsa alkaessa, hänelle annetut kulkuoikeudet toimivat heti tarvittavissa tiloissa”, Abloyn avainasiakaspäällikkö Mikael Ermala täydentää.

Avauspuomit helpottavat hätätilanteessa areenalta poistumista

15 000-henkisen yleisön ohjaaminen turvaan mahdollisissa hätätilanteissa on tapahtumakeskukselle keskeistä. Siksi Nokia Arenan ovien lukot on yhdistetty paloturvajärjestelmään. Areenan sujuva evakuointi varmistetaan myös avauspuomeilla. Kaikki asiakastiloihin liittyvät ovet ja poistumisreitit on varustettu avauspuomeilla, jotta ovet aukeavat tarvittaessa nopeasti ja helposti.

”Rakennusvaiheen simulaatioissa on todettu, että areenan permantotasolta saadaan 4 500 ihmistä ohjattua pois alle kahdeksassa minuutissa. Koko areena saadaan vastaavasti tyhjennettyä optimaalisessa tilanteessa noin 15–20 minuutissa. Tämä ei onnistuisi ilman toimivia avausmekanismeja poistumisreiteillä”, Jani Helenius kertoo.

”Nokia Arena on meille tärkeä kohde, jossa olemme yhdessä voineet kehittää aivan uudenlaisia, teknologian mahdollistamia tapoja käyttää lukitusratkaisuja. Meillä on hyviä kokemuksia vastaavanlaisten suurten areenojen turvaamisesta esimerkiksi Helsingin Olympiastadionilta ja Varsovan kansallisstadionilta”, Abloyn Jari Perälä sanoo.

Lisätiedot:

Jari Perälä, myynti- ja markkinointijohtaja, Abloy Oy, p. 0400 328 599, jari.perala@abloy.com

Jani Helenius, kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkö, Nokia Arena, p. 050 550 9917, jani.helenius@areenatampere.fi

Videot:

 

Lue lisää:

 

ABLOY-ratkaisut Nokia Arenalla:

  •  ABLOY OS -kulunvalvonta, kokonaiskuvan hallinta ja kulkuoikeudet älylaitteisiin
  • Elektromekaaniset PROTEC2 CLIQ -lukitustuotteet ja -avaimet
  • ABLOY EXIT -avauspuomit
  • Langattomat Aperio-ovenpainikkeet

 

Abloy Oy

Abloy on turvallisuuden ja lukituksen suunnannäyttäjä, jonka tavoitteena on lisätä luottamusta maailmassa. Yhdistämällä digitaalisen ja mekaanisen osaamisensa Abloy Oy kehittää nykyaikaisia, alan johtavia turvallisuusratkaisuja ihmisten, omaisuuden ja liiketoiminnan suojaamiseksi. Maailmanlaajuinen yli 90 maata kattava jakeluverkosto vastaa asiantuntevasta palvelusta. Abloyn palveluksessa Suomessa on noin 700 henkilöä.

Abloy on osa ASSA ABLOY -konsernia, joka on maailman johtava kulkuratkaisujen toimittaja. Autamme päivittäin miljardeja ihmisiä kokemaan avoimempaa maailmaa. Konsernissa on 48 000 työntekijää ja sen liikevaihto on 8,4 miljardia EUR. www.abloy.fi  

  

Nokia Arena

Nokia Arena on ensimmäinen kaupungin ydinkeskustaan nouseva elämysareena Euroopassa. Areenan urheilu-, viihde- ja kongressitarjonnasta vastaavat Suomen johtavat toimijat. Hotellitoiminnasta vastaa Lapland Hotels ja ravintolatarjonnan takaa löytyvät muun muassa NoHo Partners, Hartwall, RedBull ja Anora. Viihteen lippulaivana toimii Veikkauksen kasino. Lisäksi Tapparan ja Ilveksen kotipelit muodostavat tärkeän osan tapahtumista. Lipunmyynnistä kaikkiin tapahtumiin vastaa Lippu.fi.

Energiat areenalle toimittaa Tampereen Sähkölaitos ja turvallisuus- ja lukitusratkaisut Abloy. Areenan työvoimakumppani on Eezy ja tietoliikenneyhteydet toimittaa Elisa. RTK-Palvelu Oy vastaa areenan kiinteistöpalveluista ja jäänhoidosta. Hygieniaratkaisut areenalle toimittaa Tork. Areenan mainosnäyttöjen myynnistä vastaa Outshine Oy. Nokia Arena valmistuu joulukuussa 2021 ja areenalle mahtuu jopa yli 15.000 katsojaa. Nokia Arenan omistavat LähiTapiola, OP, Ilmarinen, SRV sekä Tampereen Kaupunki. www.nokiaarena.fi