“Kuin olisi Stanley Cupin voittanut” – Vuoden Myyntimies 2020 -palkinto helsinkiläiselle Avainahjo Oy:lle

/Abloy/AbloyGlobal/AbloyFI/Uutiset%20ja%20Blogit/abloy.fi_vuoden_myyntimies.jpeg

Kuvassa vuoden myyntimiehet 2020. Vasemmalla Arto Kuosmanen ja oikealla Vesa Ojala.

Vuodesta 1996 saakka Abloyn vuosittaisessa lukkoliikekokouksessa palkittua Vuoden Myyntimiestä juhlittiin tänä vuonna poikkeuksellisin järjestelyin. Maskeista, turvaväleistä ja rajatusta osallistujamäärästä huolimatta helsinkiläisen Avainahjo Oy:n omistaja-yrittäjät Arto Kuosmanen ja Vesa Ojala pokkasivat pokaalin iloisen yllättyneissä tunnelmissa.

Arto Kuosmasen tie lukitusalalle ei ole se kaikista tavallisin. Matkalle mahtuu kirvesmiehenä rakennettu talo, lukuisia veistettyjä hautakiviä isän kiviveistämössä – sekä moottoripyöräonnettomuus. Vuonna 1996, kun ensimmäinen Vuoden Myyntimies vastaanotti palkintonsa Nokian Edenissä, Kuosmanen ajoi kolarin, joka muutti uran suunnan. 

“Vammat olivat niin pahoja, ettei palautumisesta ollut varmuutta”, Kuosmanen kertoo. 

Toisin kuitenkin kävi, mutta kirvesmiehen tai kiviveistämön töihin ei enää ollut asiaa. Silloin Kuosmasen huoltomiehenä työskentelevä kaveri ehdotti, että eikö lukkosepän työt olisi hieman kevyempää käsillä tekemistä. Vakuutusyhtiön tuella entinen kirvesmies päätyikin kokeilemaan hommia Uudenmaan Lukitus ja Murtosuojaus Oy:ssä. Kokeiluksi se ei kuitenkaan jäänyt. Lopulta Kuosmanen “kantoi yrittäjä Jari Rytkösen pakkia” kymmenisen vuotta, kunnes yrittäjän vaistot heräsivät perinteikkään kommandiittiyhtiö Avainahjon tullessa myyntiin. 

“Olihan se iso ja työläs muutos, mutta yrittäjyys on kulkenut suvussa aina”, Kuosmanen kuvailee. 

Niinpä vuonna 2005 Kuosmanen osti silloisen yhtiökumppaninsa Kurt Nystömin kanssa Avainahjon nimen ja irtaimiston. Hommat lähtivät nopeasti rullaamaan, ja yrityksen kasvaessa taloon saapui myös lukkoseppä Vesa Ojala. Myöhemmin Ojalasta tuli toimitusjohtaja ja toinen omistajista, kun entinen yhtiökumppani halusi myydä osansa yrityksestä. 

Jatkuvasti hereillä ja mukana kehityksessä 

Tänä päivänä Avainahjo työllistää omistajat mukaan lukien 11 henkeä. Yrityksen suurin asiakasryhmä ovat pääkaupunkiseudun asunto-osakeyhtiöt. Vaikka suuremmilla uudisrakentamiseen erikoistuneilla lukkoliikkeillä myynti onkin määrällisesti suurempaa, vahva osaaminen ja edelläkävijyys yhtä lailla haastavalla jälkimarkkina-alueella toivat Vuoden Myyntimies -palkinnon Avainahjon laariin. ABLOY-ratkaisuista etenkin PULSE on tehnyt kauppansa. 

“Avainahjo on vienyt PULSE-ratkaisun omalle toiminta-alueelleen todella ansiokkaasti ja aktiivisesti. Etenkin viimeisimpänä parina-kolmena vuotena Artolla, Vesalla ja muulla tiimillä on ollut kova draivi päällä ja esimerkillinen tapa toimia kentällä”, Etelä-Suomen aluemyyntipäällikkö Joona Sundman kertoo. 

Lukkojen digitalisoitumisen ja alan murroksen takia lukkoliikkeiden on täytynyt tehdä entistä enemmän töitä ja keksiä uusia tapoja toimia pysyäkseen kiihtyvän kehityksen mukana. Vaikka kovien mekaanisten tuotteiden osaajia tarvitaan edelleen, täytyy tänä päivänä ymmärtää myös esimerkiksi sähkön ja tietotekniikan päälle. Avainahjollekin tämä on tarkoittanut kasvavissa määrin uusia koulutuksia, hankintoja ja rekrytointeja. 

“Jos joku olisi sanonut 90-luvun lopussa, että lukkoseppä ohjelmoi lukkoja kannettavan tietokoneen kanssa ja ovet avataan puhelimella, niin eihän sitä olisi uskonut. Mutta kuten yritysmaailmassa yleensäkin, täytyy olla jatkuvasti hereillä ja innostua uudesta, muuten jää vääjäämättä jälkeen”, Kuosmanen sanoo. 

Palkinto koko porukalle

Kovasta työstä huolimatta Vuoden Myyntimiehen palkinto tuli yrittäjä-omistajille Kuosmaselle ja Ojalalle täytenä yllätyksenä. Mukana oli kuitenkin 150 muutakin ABLOY-valtuutettua lukkoliikettä, joista jokaisella on tärkeä tehtävä Abloyn tärkeimpänä jakelukanavana ja yhteistyökumppanina. Jonkinlaista tunnustusta yrittäjät kuitenkin osasivat odottaa. 

“Kun Joona (Sundman) kysyi, että olemmehan tulossa gaalaan, heitin Vesalle, että ei me ainakaan Vuoden Myyntimiestä voiteta. Abloylla oli toinen kilpailu, jossa taloyhtiöiden kanssa työskentelevä lukkoliike voi voittaa grillijuhlat taloyhtiön pihalla. Ajattelin, että sehän se voisi olla”, Kuosmanen muistelee. 

Vuoden Myyntimies se kuitenkin oli. Jääkiekon ystävänä yhtiökaveri Ojala kertoo tunnelman olleen uskomattoman hyvä, kuin olisi Stanley Cupin voittanut.  

“Ei viety pokaalia saunaan asti kuitenkaan. Tuossa se on toimiston pöydällä täysissä voimissaan”, Kuosmanen tarkentaa ja painottaa, että palkinto on yhdessä ansaittu ja kuuluu koko firmalle. 

Omana itsenä, ihmiseltä ihmiselle

Mitä seuraavaksi, kun yksi tärkeä tunnustus tehdystä työstä on saatu? Koronan ensimmäisen aallon hiljaisempien kuukausien jälkeen kalenteri on jälleen täynnä, ja Avainahjo kirjoitti juuri sopimuksen Nuorisosäätiön 50 kiinteistön lukostonhallinnasta. Töitä siis riittää ja niihin tartutaan toimivaksi todetulla, palkitullakin asenteella: omana itsenä, ihmiseltä ihmiselle ilman turhaa teknistä dataa tai tuputtamista. 

“Loppujen lopuksi asiakas kuitenkin tekee sen päätöksen, mikä tuntuu hänestä oikealta. Kun tehdään töitä ihmisten kotien ja niiden turvallisuuden parissa, täytyy olla teknisen osaamisen lisäksi tietynlaista myötätuntoa, joustaa ja kuunnella ihmisten yksilöllisiä tarpeita”, Kuosmanen kertoo.

Ja niin paljon kun on koteja, on myös tarpeita. Sen Kuosmanen on todennut myös kahden terrierin omistajana ja kahden tytön yrittäjäisänä. Tähän Vuoden Myyntimiehellä on onneksi toimivaksi todettu resepti. 

“Täytyy olla mahdollisimman hyvin läsnä ja saatavilla. Kunnossa olevat kotiasiat ovat kaiken perusta.”