Hopea on nopea mikrobien tappaja

/Abloy/AbloyGlobal/AbloyFI/Uutiset%20ja%20Blogit/Blogi/hero-blogi1.jpg

Hopeakolikoilla puhdistettiin astioita mikrobeista jo antiikin Roomassa.

Maailman käsienpesupäivää vietetään jälleen 15.10. Tänä vuonna käsienpesun tärkeys lienee noussut tärkeämmäksi kuin koskaan sukupolvemme aikana. Keväällä maailman yllättänyt virusepidemia on kiistämättä nostanut yleistä hygieniatietoisuutta.

Mikrobit, kuten virukset, bakteerit ja homeet, leviävät ihmisistä toisiin toisaalta suorasta ihmisten välisestä kosketuksesta ja toisaalta pinnoista. Molempien leviämistapojen osuus suurin piirtein yhtä suuri. Nämä pieneliöt ja virukset päätyvät suuhumme ja silmiimme, kun tiedostamatta kosketamme kasvojamme jatkuvasti, noin parikymmentä kertaa tunnissa. Pinnat ovat siis merkittävässä roolissa mikrobien levittämisessä.

Hopealla on luontainen antimikrobinen eli pieneliöitä ja viruksia tappava ominaisuus. Astioita puhdistettiin mikrobeista jo antiikin Roomassa hopeakolikoilla. Tänä päivänä heloja, kalusteita ja muita tuotteita käsitellään hopealla mikroskooppisten eliöiden ja  viruksien taltuttamiseksi.

Abloy on mukana viiden suomalaisyrityksen HygTech Alliance -yhteistyössä, jossa yhdessä olemme luoneet maailman ensimmäisen hygieenisen tuotekokonaisuuden julkisiin tiloihin. Allianssiin kuuluvat Abloyn lisäksi Isku, Korpinen, Lojer, Oras ja Teknos. HygTechin puitteissa olemme muun muassa kehittäneet antimikrobisen, hopeaa sisältävän ABLOY® ACTIVE -maali-ja lakkapinnoitteen ovien heloihin.

Keskustelin hopean antimikrobisista ominaisuuksista kemian tohtori Kari Soljamon kanssa. Hän toimii kehityspäällikkönä Iskulla, jossa hän on ollut vahvasti mukana antimikrobisten kalusteiden tuotekehityksessä ja Hygtech-allianssissa.

1. Miten hopeaa käytetään hygieniatarkoituksessa?

– Erilaisia hopeaa sisältäviä antimikrobisia aineita on koko joukko. Yleensä se on jokin yhdiste, jossa hopea on mukana. Hygtech-allianssissa käytämme esimerkiksi paljon hopeafosfaattilasia. Se on epäorgaaninen, hopeaa sisältävä lasimainen aine, joka murskataan. Tätä hienoa pölyä sekoitetaan sitten tuotteeseen. Hygtech-allianssissa ajatuksena on käyttää mahdollisimman paljon samoja hopeayhdisteitä.

– On myös sovelluksia, jossa hopeaa käytetään metallina, esimerkiksi kankaita, jossa kuidut on päällystetty hopealla.

– Kaikissa sovelluksissa – riippumatta siitä, missä yhdisteissä hopea on sekoitettuna materiaalin joukkoon – hopeaioni (sähköisesti varautunut atomi) on se, joka tullessaan kosteuden kanssa ulos tuotteesta vaikuttaa mikrobeihin. Yhdiste voi olla esimerkiksi zeoliittia, hopeakloridia tai hopeafosfaattilasia.

2. Miten hopea toimii mikrobeja vastaan?

– Hopea on melkoisen haitallinen mikrobeille. Sitä voisi jopa kutsua varsin monimuotoiseksi tappajaksi. Hopea toimii ainakin 600–650 mikrobiin.

– Esimerkiksi bakteereihin hopea vaikuttaa ainakin kolmella tavalla:

a)        hopea sitoutuu ja reagoi bakteerin proteiineihin, ja estää näin bakteerien aineenvaihduntaa
b)        hopea vaurioittaa bakteerin soluseinää, jolloin solu muuttuu elinkelvottomaksi
c)        hopea sitoutuu bakteerin DNA:han, jolloin tämä vaurioituu ja bakteerin kahdentuminen eli lisääntyminen estyy.

– Tämä kaikki tapahtuu suhteellisen nopeasti, riippuen olosuhteista ja käytetystä antimikrobisesta materiaalista. Olemme havainneet, että esimerkiksi tietyt sairaaloissa yleiset stafylokokkibakteerit sekä suolistobakteeri kolibakteeri ovat laboratorio-olosuhteissa muuttuneet 20–30 minuutissa lisääntymiskyvyttömiksi.

3. Toimiiko hopea nykyisen epidemian virusta vastaan?

– Hopean osalta emme vielä voi väittää, että se tehoaa juuri nyt ajankohtaiseen SARS-CoV-2-virukseen. Jos tekee väittämän tietyn viruksen osalta, on ensin tutkittava juuri sillä viruksella, jolla väittämän tekee. SARS-CoV-2-viruksen turvaluokitus estää toistaiseksi kaupallisia laboratorioita käyttämästä sitä. Testimenettelyt ovat kyllä olemassa, mutta virusta ei ole vielä käytössä. Erilaisia valmistelevia kaupallisia kehityshankkeita toki on maailmalla käynnissä.

– Kaiken kaikkiaan on antimikrobisia pintoja paljon jo tutkittu. Tieteellisiä tutkimuksia aiheesta on viimeisen 10–20 vuoden ajalta kertynyt  jo nelisen tuhatta. Voimme olettaa, että pintatestit erilaisten aineiden ja materiaalien vaikutuksesta mikrobeihin ja viruksiin vain lisääntyvät, koska pintojen merkitys mikrobien leviämisessä on niin keskeinen.

 

Käsihygienia on kaikki kaikessa

Hopeapinnoite on siis tehokas apu tartuntojen leviämisen estämisessä. Se ei kuitenkaan yksinään riitä. Hyvä käsihygienia on ensisijainen keino riskien pienentämisessä. Lisäksi on edelleen huolehdittava riittävistä turvaväleistä sekä työ- ja tilajärjestelyistä ja muista teknisistä toimista. Tartuntojen estäminen on monen tekijän summa.

Tulemme kirjoittamaan lisää hygienia-aiheisia blogikirjoituksia pitkin syksyä. Kiinnostiko tämä kirjoitus sinua? Mitä aiheita tai mistä kulmasta haluaisit meitä puhtausteemaa käsittelevän? Kerro terveisesi sähköpostilla: marketing@abloy.com.

Lisää antimikrobisista pinnoitteista voit lukea ABLOY ACTIVE -sivultamme.

Kohti hygieenisempiä aikoja!

Timo Tallus
tuotehallintapäällikkö
Abloy Oy

 Timo Tallus, Abloy

 

Kari Soljamo, Isku