Tavoitimme Valtteri Bottaksen kotoaan Monacosta marraskuisena iltana. Alla brändilähettiläämme mietteitä kuluvasta vuodesta.

 

1. Hei Valtteri, miten menee?

Kiitos kysymästä. Kaikki hienosti.

2. Mitä ohjelmassa tänään?

Juuri syön iltapalaa ja kohta nukkumaan, mutta reipas päivä on taas takana. Kunnon aamupala starttasi päivän ja siitä pitkälle pyörälenkille. Sen jälkeen lounas ja pientä palauttavaa lihashuoltoa ennen muutamia toimistohommia. 

3. Jos kaikki olisi mahdollista, mitä tekisit juuri nyt?

Olisin juuri tässä menossa lepäämään ja odottaisin innolla huomista aamupalaa.

4. Pandemia on haastanut meidät kaikki tänä vuonna, mutta tuonut ehkä myös jotain hyvää mukanaan. Mitä positiivista poikkeustilanne on sinun elämääsi tuonut?

Olen saanut paljon aikaa tehdä sellaisia asioita, joihin normaalisti ei ole aikaa: herätä rauhassa, olla kotimaisemissa ja mennä nukkumaan rauhassa.

5. Entä mikä on ollut sinulle erityisen haastavaa?

Ylipäätänsä tämä tilanne ja epätietoisuus oikeastaan kaikesta. Ja tietysti huoli läheisistä.

6. Millä keinoilla olet tämän vuoden asettamat haasteet taklannut?

Haasteissa on aina opittavaa. Pyrin kääntämään asiat positiiviseksi ja ottamaan joka tilanteesta kaiken mahdollisen irti!

7. Mitä haluat sanoa faneillesi, jotka eivät tällä kaudella ole päässeet kisakatsomoihin?

Valitettava asia tietenkin. Kyllä me kaikki kuljettajatkin toivomme, että katsomoissa olisi faneja ja tunnelmaa. Itse olen myös pitänyt niistä pienistä hetkistä, kun olemme esimerkiksi tavanneet Abloyn huipputyyppejä maailman eri kolkissa.

8. Mikä on ollut lempipaikkasi ja –tapasi viettää vapaa-aikaa tänä vuonna? Miksi?

Kotona Nastolassa ja Monacossa. Liikkuen ja luonnosta nauttien.

9. Mitä osakilpailua/rataa olet odottanut tai odotat eniten tällä kaudella?

Tietenkin kaikki uudet radat ovat mielenkiintoisia, niitä tällä kaudella on mukana paljon. Niistä saa hyvää uutta energiaa tekemiseen.

10. Mitkä ovat olleet fiilikset tämä kauden voittojen jälkeen?

Voitot ovat aina makeita ja tuntuvat hyviltä!

11. Millä sanoilla kuvailisit vuotta 2020?

Korona, epätietoisuus, omaa aikaa, uuden alku

12. Kerro hauska sattumus kuluvalta vuodelta!

Ajelin vahingossa itselleni viikset…

ABLOY ACTIVE | ABLOY EXIT

Näin teet ovesi hygieenisiksi

Arkielämässä ovien pinnat ovat otollisia haitallisten mikrobien leviämiselle kosketuksen kautta. Ovia on käytännössä kaikkialla rakennetussa ympäristössämme.

Lue koko juttu >>

PROTEC2 CLIQ | ABLOY ACTIVE

Turvallista vapauteen valmentamista

Laukaan vanhassa vankilassa olisi ollut edessä isot remontit. Tilat olivat liian suuret ja sijainti epätarkoituksenmukainen tämän päivän avovankilan tarpeisiin.

Lue koko juttu >>

PROTEC2 CLIQ | ABLOY OS | ABLOY EXIT

Olympiastadionille tärkeää sekä päästää ulos että pitää ulkona

Elokuussa 2020 Olympiastadion avautui jo toisen kerran historiansa aikana. Stadion-säätiössä iloitaan, että jättisaneeraus monen vuoden jälkeen viimein on valmis.

Lue koko juttu >>